Metsän olento -työpajassa kohderyhmänä olivat esi- ja alakouluikäiset lapset. Tilaajan toiveena oli, että koko koulu osallistuisi yhden suuren ympäristötaideteoksen valmistamiseen. Tärkeässä roolissa oli itse tekemisen hetki eli prosessi, oman kädenjäljen näkeminen, taiteen tekemisen loputtomat mahdollisuudet paikasta tai tilanteesta riippumatta ja teoksen jättäminen metsään yleisön nähtäville. Ajatuksena oli, että teokset eivät ole ikuisia, vaan ne muuttavat muotoaan esimerkiksi sään, eläinten ja hajoamisen myötä. Työpajakerroilla käytiin läpi ja keskusteltiin yhdessä aiheesta, mikä on mahdollisesti metsälle, eli luonnonympäristölle, hyvää ja mikä ei. Työpaja huipentui siihen, kun suuri koko koulun yhteinen metsätaideteos valmistui metsään. Työpajan jälkeen oppilaat pystyivät seuraamaan, miten teos muuttui erilaisten ympäristötekijöiden vaikutuksesta.
Työpaja alkoi niin, että ensimmäisellä kerralla osallistujat valmistivat omat teokset metsänpohjaan. Harjoitteina ensimmäisellä kerralla oli Metsän silmä -harjoite. Kyseisessä harjoitteessa kerätään materiaaleja metsänpohjasta, kuten oksia, käpyjä, kiviä tai lehtiä, ja sen jälkeen niistä kootaan unisiepparia, himmeliä tai tuulikelloa muistuttava teos villa- tai kasvikuitulankaa käyttäen. Teokset työstettiin joko kokonaan metsässä tai osittain parakkiluokassa; lopputuloksena oli se, että kaikki teokset jäivät metsään näytille työpajan jälkeen. Teoksesta luopuminen ja metsään jättäminen tuntui olevan osalle osallistujia uusi ja hankala ajatus. Luopuminen ja antaminen oli osa työpajan menetelmää, sillä teosten oli tarkoitus olla hetkellisiä, maatuvia ja muuttua osaksi metsää.
Toisella kerralla osallistujat rakensivat oman osuutensa koulun yhteiseen Metsän olento -teokseen. Löysin metsästä sopivan suuren oksan, jonka muoto soveltui hyvin yhteisteoksen pohjarakenteeksi. Ensimmäiset ryhmät vastasivat teoksen rakenteellisista ratkaisuista. He etsivät metsänpohjasta isoja sopivan muotoisia oksia olennon kehoon ja kiinnittivät ne paikalleen villaa sekä kasvikuituisia naruja hyödyntäen. Lampaanvillaa sidottiin oksiin, ja naruilla oksien välille solmeiltiin verkkomainen rakenne.
Rungon valmistuttua seuraavat ryhmät pääsivät työstämään olennon ulkopintaa erilaisin menetelmin. Käytimme biohajoavaa paperia, kasvikuituja, kasviliisteriä, villaa, luonnonpigmenttejä, maahan pudonneita lehtiä, multaa ja savea. Metsän olentoon kiinnitettiin työhuoneellani valmistettu pää. Pään kiinnittämisen jälkeen teos koki vandalismia. Paikkailin teoksen kasvoja, jotta se olisi eheä kokonaisuus valmistuessaan. Korjausten kautta teoksesta tuli entistä enemmän paikallisen metsän materiaaleista rakentunut teos, sillä käytin saven lisäksi kasvojen materiaalina metsänpohjasta löytyneitä materiaaleja. Korjailun jälkeen en enää koskenut teokseen, vaan se eli omaa eloaan metsässä, ympäristöolosuhteiden muokatessa sitä kohti metsänpohjaa.