Kiipijä

Kiipijä, 2025

Kiipijä-teoksen pohjana on metsänpohjasta löytynyt haarautunut oksa ja siihen kiinnitetty lahjoituksena saatu vanha peuran kallo. Kallon päällä on mullasta ja nurmikon juurista valmistettu kerros. Keho rakentui puhtaasta puukuidusta, kierrätetystä lampaanvillasta, mullasta, nurmikon, kesäkukkien ja pavun siemenistä ja villasta. Viimeaikaisissa teoksissani pyrin käyttämään mahdollisimman paljon kasvipohjaisia materiaaleja korvaamaan eläinperäisiä materiaaleja. Käyttäessäni eläinperäisiä materiaaleja toivon niiden olevan jollain tapaa hävikkiä tai kierrätettyjä.

Kiipijä-teoksessa käytettyyn multaan sekoitin kehittelemääni kovettuvaa liisteriä, jonka valmistin nopeasti kiehauttamalla vedessä perunajauhoa, sokeria sekä valkoviinietikkaa. Mullan sekaan sekoitin nurmikon, kesäkukkien ja papujen siemeniä. Pinnan käsittelin kasviliisterillä ja erilaisilla luonnonpigmenteillä.

Vuoden 2025 kevään ja kesän aikana tarkkailin teoksen muutoksia noin kolmen kuukauden ajan. Tuon ajanjakson aikana teos koki muutoksia niin sääolosuhteiden kuin monilajisen tekijäjoukon toimesta. Aluksi muutokset olivat pieniä: sateen aiheuttamaa värien valumista, teoksen osien kastumista ja kulumista. Muurahaiset löysivät teoksen heti ja tutkivat sen elinympäristönsä uutena tulokkaana tarkasti. Nurmikon siemenet ehtivät hieman itää ennen kuin oletettavasti pihamaalla asuva jyrsijä päätti tehdä onkalon teoksen selkäpuolelle. Tämä oli ilahduttava käänne, sillä toisenlajinen eliö otti suoraa kontaktia teokseen ja muokkasi sitä omakseen. Hieman jyrsittynä ja sateen huuhtomana teos seisoi paikallaan reilun kuukauden ajan.

Radikaalein muutos teoksessa oli se, kun yhtenä aamuna havahduin siihen, että sen kasvot oli raadeltu kauttaaltaan ja sisällä ollut kallo oli paljastettu. Muutoksen tekijä tai tekijät ei ole paljastunut mutta pian tämän jälkeen teoksen selkäpuoli koki myös kovaa kohtelua ja se on raadeltu auki niin, että nurmikon siemenet ovat paljastuneet.

Kiipijä-teos oli raadeltu. Tämä herätti minussa ristiriitaisia tunteita. Taiteilijana olen surullinen ja hämmentynyt. Olisin halunnut tarkkailla sen hidasta muutosta. Nyt siihen tuntuvat iskevän yllättävän voimakkaat impulssit. Tilanteen tutkijana kehitys on mielenkiintoinen. Mikä moisen tilanteen mahtoi aiheuttaa? Olisiko se toistettavissa tai estettävissä? Jos se olisi toistettavissa voisiko sen taltioida? Taiteilija-tutkijan innostunut alakulo tuntuu uuvuttavalta ja samaan aikaan inspiroivalta. Se on varmaan se voima, joka vie minua eteenpäin. Muutos on vääjäämätöntä. Mutta manipuloitava muutos? Ei se ole kontrolloitavissa. Kun jätät jotain jälkiä, esimerkiksi teoksen ulkotilaan, tulee se muuttumaan toisen jäljeksi ja niin edelleen. Rentouttavaa, jos osaa asennoitua siihen. (Työpäiväkirja 28.5.2025)

Teos on kesäkuun loppuun mennessä hiljalleen peittynyt ympärillä kasvavien kasvien joukkoon. Valkoinen kallo pilkottaa edelleen ja sen olemus tekee hitaita muutoksia kohti lahoamistaan. Enää ei ole tullut nopeita muutoksen sykäyksiä. Edelleen epäilen, että joku asuu teoksen sisällä. Osa teokseen kuuluvista omenapuun oksista on alkanut kasvaa ja tehdä juuria. Teos elämä jatkuu siis monella tavalla. Samalla kun kallopäinen olento, joka on yhteydessä omenapuun oksista valmistettuun kupuun, lahoaa alkaa omenapuut elää ja kasvattaa kupua omaan suuntaansa. Muutos jatkuu elämän, kuoleman ja syntymän jatkuvassa kiertokulussa.

Maatuva taide on syntymän, kuoleman ja elämän kietoutunut juhla. Näkymätön rituaali, jonka vääjäämätön läsnäolo on kauhistuttavan kaunis. Voima tulee juurista. (Työpäiväkirja 7.5.2025)